TAKAISIN

Romuva-elokuvateatteri

10°C
Laisvės al. 54, Kaunas
Kuuntele
Reitit

”Vielä yksi legenda haihtui ilmaan… Ja legenda oli se: Laisvės-bulevardilla piti pian avata elokuvateatteri ja siinä samassa paikassa nykyaikaisin kahvila. Kävi kuitenkin niin, että elokuva on, mutta kahvilaa ei olekaan…“, näin ironisesti alkaa v. 1940 huhtikuun 8. Lietuvos aidas-sanomalehden juttu uudesta Romuva-elokuvateatterista. Juttu jatkuu runsailla kohteliaisuuksilla projektin tilaajille Antanas ja Petras Steikūnaille, jotka ”eivät säästäneet elokuvan katsojille erilaisia mukavuuksia ja iloa silmille”. Mutta aloitetaan kaikki alusta.

Laisvės-bulevardia saattoi sotien välillä nimittää leffa-bulevardiksi, sillä täällä toimi kaksitoista elokuvateatteria. Elokuvakulttuuri toki ulottuu 1900-luvun alkuun. Romuva on viimeinen elokuvateatteri, joka rakennettiin itsenäisessä Liettuassa. Rakennusurakkaan oli toki jo vaikuttanut tuleva sota: tilaajat Antanas ja Petras Steikūnai joutuivat siirtämään rakennustöiden alkua, koska piti osallistua sotaharjoituksiin.

”Tilavin ja omaperäisin, sellainen kuin Pariisissa”, näin puhuttiin arkkitehti Nikolajus Mačiulskisin suunnitteleman 687-paikkaisen elokuvateatterin moderniudesta. Salissa toimi myös ilmanvaihtojärjestelmä. Akustiikan ratkaisut heijastuvat salin ovaalimuodossa sekä erityisverhoilussa, holvin suunnitteli teräsbetonirakenteiden edelläkävijä Liettuassa, insinööri Pranas Markūnas. Pyöreitä muotoja näkyy myös elokuvateatterin muissa tiloissa. Asiantuntijoiden mukaan nämä ratkaisut edustavat Yhdysvalloissa siihen aikaan suosittua streamline-estetikkaa, jota myös kutsutaan art decon myöhäisvaiheeksi. Rakennus siirrettiin tontin syvyyteen ja näin saatiin kodikas julkinen tila – vielä yksi odotustila, vaan taivaan alla.

Ikoniseksi pian tuli myös artdecon tyylinen Romuvan julkisivu, erityisesti lasitorni, jota alkaneen sodan takia ei ehditty valaista. Monet kaunaslaiset rakastuivat elokuvataiteeseen modernissa pikkulinnassa – Liettuan vanhimmassa elokuvateatterissa. Mielenkiintoista on se, että balttilaisella Romuva-nimellä elokuvateatteri oli pysynyt myös neuvostomiehityksen aikana, jolloin elokuvateatterin toimintaa kontrolloi elokuvataidetta seurannut laitos.

V. 2015 Euroopan Komission päätöksellä Euroopan kulttuuriperintötunnuksen sai 44 Kaunasin sotienvälisen modernismin arkkitehtuurin kohdetta, joiden joukossa myös Romuva-elokuvateatteri.

Kommenttisi

Lähetä!
Kommentin lähetys onnistui!